Kasvatan käsiäni

yltääkseni kaapin päälle.

Ehkä siellä vain pöly karkeloi.

Lepää kuollut kärpänen

tai unohtunut runo.

Jakkaraa en kaipaa -

Se olisi liian helppoa.

Vastakohtien kaupungissa

ryysyläisten ja herrojen keskellä.

Etsin omaa paikkaani - ulkomaalainen.

Näytti kaupunki nurjan puolensa.

Antoi kokemuksia

korvaamattomia.

Kauniin kirkon

ruma historia.

Ateismin museo tai uima-allas.

Ei yksin Venetsia ole siltojen kaupunki.

Ensin katsoin sitä kaukaa

ihaillen ja peläten.

Kunnes tempauduin kaupungin pyörteeseen

sen arkeen ja juhlaan. Ihmisiin.

Rakastuin. Ja kauhistuin.

Rinta rinnan ruma ja kaunis.

Lähdin kotimaahan takaisin

- kotiin.

Ja kaipasin.

Dostojevskin kaupunki

korkeine kerrostaloineen

pimeine sisäpihoineen.

Siellä

se pieni ahdas huone

- toinen koti

sen tajusin.

Nuukuusviikon ajatuksia - omiani ja Patarouvan

Luin Patarouvan (Ulla-Maija von Hertzen) Nuukuusviikon ajatuksia -kolumnin Etelä-Saimaan viikonvaihdelehdestä Essistä 18.4.08. Patarouva kirjoittaa, että nuukuusviikolla on tavoitteena luonnonvarojen säästäväinen käyttö ja jätteiden synnyn ehkäisy.

Oikein. Toki ainahan näin pitäisi toimia, mutta on ihan järkevää viettää nuukuusviikkoa edes kerran vuodessa, tuleepahan muistutus asiasta ja sen kautta kenties mietittyä omia kulutustottumuksiaan.

Hänen ohjeensa nuukuusviikolle on, ettei edellispäivän ruuantähteitä kannata heittää pois. Sitten hän luettelee liudan vinkkejä, mitä ruuantähteistä voi seuraavana päivänä valmistaa.

Olen ymmälläni. Säästääkö Patarouva ruuantähteet vain nuukuusviikolla? Heittääkö hän tai joku muu todellakin lopun ruuan pois kerran siitä syötyään? Mielestäni ruuantähteiden säästäminen ja niiden jatkokäyttö on itsestään selvää - eikä vain nuukuusviikolla vaan aina.

Luulen Patarouvaa aivan fiksuksi ihmiseksi, ja uskon, että hän säästää ruuantähteet myös muulloin kuin nuukuusviikolla. Hänen kirjoituksensa on kuitenkin niin itsestään selvän ja turhan tuntuinen, vaikka sitä se ei ilmeisesti sitten ole kaikille.

Patarouva on siis varmaankin nähnyt jonkun joskus heittävän ruuantähteet roskiin (toivottavasti edes bioroskikseen), ja päätynyt siitä syystä kirjoittamaan jutun. Minulle ei olisi edes tullut mieleen kirjoittaa sellaista, kun en ole törmännyt ruokaa poisheittäviin ihmisiin.

Itse vietän nuukuusviikkoa niin, että jätän ostamatta jotain. Jotain, mitä en välttämättä tarvitse. Teen näin tosin useasti muulloinkin, nuukailen. Vaikka tulee sitä turhuuksiakin osteltua.

Teekulttuuri nousuun myös Suomessa

Opin vasta joitain vuosia sitten kunnolla juomaan teetä. Tai kunnolla ja kunnolla, mutta tarkoitan, että kun aikaisemmin join teetä vähän niin kuin pakosta: monissa paikoissa tarjoiltiin kahvia ja vaihtoehtona vain teetä. En halunnut olla epäkohtelias ja nikottelin teeni aina kiltisti alas. Kahvia en ole oikein koskaan voinut sietää, maustettu tee on sentään menetellyt. Varsinakaan Venäjällä ei teestä saanut tai voinutkaan kieltäytyä, koska usein se oli ainoa juoma tarjolla.

Nyt olen oppinut nauttimaan teestä, ostamaan teetä, kokeilemaan eri teelaatuja ja -merkkejä. Kotoa löytyy toistakymmentä eri teetä tätä nykyä. Olen ostanut herkullisia irtoteelaatuja ja -makuja, mutta myös pussitettujen joukosta löytyy tosi maukkaita ja laadukkaita. En yhäkään pidä mustan peruspussiteen nuivasta mausta, mutta makeutuspuristeella ja/tai sitruunalla ryyditettynä sekin menee.

Haudutettu tee on vielä luku erikseen. Muutamassa kuppilassa Lappeenrannassakin saa ihanaa haudutettua teetä. Kahvila Majurskan tee on parasta näistä. Tarjoiltavaa teesekoitusta voi ostaa Majurskasta myös kotiin. Ja Majurskan miljöö on todella viihtyisä.

Kaipaisin kuitenkin suuren maailman malliin tänne pieneenkin maailmaan kehittyneempää teekulttuuria. Teekoulutusta, -valistusta ja -tuntemusta. Sellaisia kuppiloita, joissa olisi lukemattomia teelaatuja valittava. Teetä voisi tilata pannullisen pöytään ja miettiä syntyjä syviä sen äärellä. Tai tee tarjoiltaisiin haluttaessa teeseremoniana.

Pietarista löytyy tätä nykyä teehuoneita, joissa voi valita itselleen sopivan mittaisen ja hintaisen teeseremonian. Ensikertalaisia ja muitakin opastusta tarvitsevia neuvotaan ystävällisesti kaikissa seremonian vaiheissa. Teekulttuuri elää nousuaan Pietarissa.

Pietarissahan vasta 2000-luvun alussa on varsinaisesti ruvennut syntymään koko kahvilakulttuuri. Viiden viime vuoden aikana se on saanut rinnalleen kehittyneen teekulttuurin teemyymälöineen, teehuoneineen ja teehen erikoistuneinen kuppiloineen. Teetä Venäjällä on juotu aina, niin kotona kuin baareissa ja kuppiloissakin, mutta sen ympärille rakentunut erityinen teekulttuuri on viime vuosina noussut suureen suosioon. Ei ole enää yhdentekevää, mitä kupissa on, kun teetä tai kahvia tilaa erikoiskuppiloissa.

Vaikka varsinaiset teekulttuurikokemukset onkin vielä haettava muualta, olen iloinen, että olen kuitenkin oppinut juomaan teetä. Se on rentouttavaa ja terveellistä, mukava juttuhetki kullan tai kaverin kanssa. Erityisen vitamiini- ja flavonoidipitoisina pidetään valkoista, vihreää ja rooibos-teetä. Oma suosikkini on vihreä tee sitruunalla. Pidän kovasti myös kiinalaisesta puer-teestä. Viimeksi maistamani rooibos-tee ei sattunut olemaan kovinkaan hyvää, se oli liian mausteista makuuni, mutta täytynee kokeilla muita makuja ja merkkejä ennen kuin olen valmis hylkäämään senkään listaltani.

Taidanpa siis laittaa viestin siskolleni, joka kertoi eilen ostaneensa uutta rooibos-teetä useampaa eri makua. Saisipa sittenkin tulla teensä kanssa vierailulle, vaikka eilen teilasin rooibos-teen edelllisen heikohkon kokemukseni perusteella. -> viesti -> vastaus -> Lupasi tulla käymään :)

P.S. Ei kannata unohtaa tarkistaa, saako omia lempiteemakuja ostettua Reilun kaupan tuotteina - tai löytyisikö Reilun kaupan tuotteista joku itselle maistuva tee.

Sama jatkuu

Eläin on - minä en

Joskus tahdon olla

kissanpoikanen

kaikkien hellittävänä,

pieni ja pörröinen.

Toisinaan haaveilen olevani

kuningasleijona

valtava, voittamaton -

eläinkunnan kruununa.

Ehkäpä olisin kuitenkin

muuttohaukka vain

liitelisin taivaan sinessä,

ei huolia olisi lain.

Mutta valitettavasti synnyin

ihmiseksi,

en sillä ylpeillä voi.

Synnyin julmaksi, surkeaksi otukseksi -

Miksi Jumala minut loi?

Runoilua vuosien takaa

Nuolee pahan metsästäjän aiheuttamia haavoja
lähtee pakoon saavuttamattomaan tulevaisuuteen
öiseen aikaan usvan leijaillessa järven yllä
mielen painuessa untenvaltakuntaan
- enemmistöllä ei ole aavistustakaan -
ja kituu vielä aamuvarhaisella auringon venytellessä jäseniään
menneisyydessä hiljaisuuden kaiku

Kun sydän ei voi enää vaieta tai tukehtuu...

Kummitukset liikkuvat yksinäisten ympärillä suuressa maailmassa ilman sielunveljeä;
upottava, lumoava tähtitaivas tyynen järven yllä
aito nauru, jollaisen voi silloin tällöin kuulla naamioiden takaa

Epätodellinen pimeä talvi
painajainen ontuu vajavaisuuttaan
siivouspäivä: turhat pois – sanoi ilkeähampainen muutoksen peikko...

Ei ehkä enää koskaan
Kaukana hamuavat toisiaan syliin, syliin johon tahtoisin - ja silti lähdin
Unohduksen tuulen ulina yön pimeän hetkinä yksin kylmässä sängyssä

Talletan näyn syvälle sieluuni
Rakastan jokaisella solullani

- by kirjoittaja: tuskin muistan enää tyttöä, joka tuon kirjoitti ;)