Showing posts with label päiväkirjaa. Show all posts
Showing posts with label päiväkirjaa. Show all posts

Monday, April 26, 2021

Ajatuksia ostoskeskuksesta Eksoten koronarokotuspaikkana

Sain riskiryhmään kuuluvana koronarokotuksen Eksoten toimesta viime viikolla. Itse rokotustapahtuma oli varsin nopea, mutta tilojen suhteen mietin, että sujuiko se niin hyvin kuin olisi kenties ollut mahdollista.

Sain koronarokotusajan kauppakeskus Iso-Kristiinaan. Ajoin hissillä ensin väärään kerrokseen, vaikka painamassani hissinapissa luki rokotukset, ja ihmettelin, kun ei ollut mitään opasteita eteenpäin. Löysin vain yhden jonon, joka oli pankkiautomaatille.

Selvisi, että olin jäänyt ulos väärältä puolelta hissiä ja joutunut väärään kerrokseen. Sitten, kun älysin jäädä hissistä toiselta puolelta avautuvasta ovesta, löytyi opasteitakin.

Kauppakeskus on kuitenkin melko iso ja sokkeloinen, ja olin yhäkin epävarma paikan löytymisestä riittävän nopeasti. En tietenkään halunnut olla liian aikaisessakaan. Pari minuuttia ennen aikaani ehdin lopulta rokotuspisteelle.

Hienosti henkilökunta otti suoraan ovelta rokotettavaksi aivan ilman jonoja, tarkastivat henkkarit ja kysäisivät muutaman kysymyksen, jonka jälkeen tuikkasivat rokotteen käsivarteen. Todella nopeaa toimintaa.

Seuraava vaihe ei sitten taas ollutkaan niin miellyttävä. Olisi pitänyt jäädä 15 minuutin varoajaksi odottelemaan tilaan, jossa oli reippaasti porukkaa, enemmän kuin olen joutunut korona-aikana yhdellä kertaa kohtaamaan. Edellinen epämiellyttävä pakko olla vieraiden ihmisten kanssa suljetussa tilassa oli Eksoten Leirin laboratorio eräänä maanantaiaamuna.

Menin odotustilassa väljään kohtaan istumaan, mutta hetken kuluttua molemmille puolilleni tuli ihmisiä. Tuolien välissä oli ehkä metrin turvavälit. Kaikilla oli toki maskit, mutta vieressäni istuva mies köhi tauotta, edessäni istuva nainen hiljalleen niiskutti. Siirryin syrjempään, mutta missään ei enää pystynyt pitämään kahden metrin turvaväliä.

Menin kysymään ovilla vahtivalta henkilökunnalta, voisinko seisoa varoajan väljällä kauppakäytävällä, koska ahtaassa odotustilassa yskittiin ja niiskutettiin. Siihen he totesivat, että jos olo tuntuu ihan normaalilta ja hyvältä, ei tarvitse jäädä edes käytävälle, vaan voin lähteä pois. Varoajaksi riitti siis se noin viisi minuuttia lopulta.

Olin jo aikaisemmin miettinyt sitä, etten riskiryhmäläisenä mielelläni menisi suhteellisen vilkkaaseen ostoskeskukseen, jossa on samasta sisäänkäynnistä kulku erikoisliikkeiden lisäksi mm. useampaan ruokakauppaan, kahviloihin, Alkoon ja apteekkiin. Ja samainen ostoskeskus, ja juuri se sisäänkäynti, on suosittu hengailupaikka nuorisolaisille ja pultsareille, aulassa on myös kaupustelupiste – ja jotain siellä oli nytkin tyrkyllä, en käynyt tutustumassa, mitä.

Luin sitten tämän aamun Hesarista sattumalta jutun Jätkänsaaren rokotuspisteestä. Sen luettuani tuntui, ettei Iso-Kristiinan rokotuspiste täytä montaa jutussa lueteltua rokotuspaikan ”kriteeriä”. Julkisilla sinne tosin pääsee, mutta niin pääsee Lappeenrannassa aika moneen muuhunkin paikkaan; on nimittäin ihan hyvä julkinen liikenne täällä, joskaan korona-aikana en ole sitä käyttänyt.

Tässä lainaus Hesarista:

Jätkänsaaressa sisäänkäynnit jaetaan nyt kolmeen. Lähinnä keskustaa otetaan vastaan 65 vuotta viimeistään tänä vuonna täyttäviä, keskellä sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvia ja lähellä terminaaleja 60 viimeistään tänä vuonna täyttäviä.

Kukin ryhmä kulkee rokotuskoneiston läpi kohtaamatta toisiaan ja poistuu toiselta puolelta rakennusta.

Turvavälit täytyy myös säilyttää, eli sisään ei oteta liikaa ihmisiä kerralla.

Rokotuspaikkaan pitää päästä julkisella liikenteellä sujuvasti eikä samassa tilassa saisi olla liikaa muuta toimintaa. Aiempien vuosien influenssarokotuspaikoista esimerkiksi Kisahalli hylättiin, koska rokotukset olisivat olleet toisessa kerroksessa ja hissejä liian vähän. Kampin palvelukeskusta taas pidettiin liian ahtaana.

”Rokotuspaikalla pitää olla hyvä flow, pitää olla selkeää, minne mennään. Jos kulkeminen on epäselvää, ihmiset ovat valmiiksi vähän ärtyneitä.”

JOS kaikki sujuu täysin nappiin, ihminen kulkee rokotuskoneiston läpi noin 25 minuutissa. Viidessä minuutissa varmistetaan henkilöllisyys ja oikeus saada rokote, toisessa viidessä minuutissa rokotetaan ja sitten jokainen jää vartiksi tarkkailtavaksi.

Eksotella/Iso-Kristiinassa itse rokotustoiminta oli Jätkänsaarta nopeampaa. Henkilöllisyyden varmistamiseen ei mennyt kuin hetki, kun laite luki sen Kela- tai ajokortista siellä rokotuspömpelissä. Myös oikeus rokotukseen selvitettiin samalla. Ja rokottamiseen meni sitten toinen hetki, käsi vain kaivettiin paidan alta ja rokote iskettiin olkavarteen samalla, kun hoitaja luetteli ohjeita ja mahdollisia sivuvaikutuksia, ja lykkäsi lopuksi toiseen käteen lapun rokotuksesta.

Arvioisin, että hommaan ei mennyt kymmentä minuuttia siitä, kun kävelin rokotuspisteelle sisään – viiden minuutin varoaikoineen. Vaikka sijannista ostoskeskuksessa valitankin, niin itse rokotustapahtumasta suuret kiitokset henkilökunnalle!

Hesarin juttu 26.4.21 Jätkänsaaren rokotuspaikasta:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007940970.html (tilaajille)

Wednesday, December 11, 2013

Tämä toimii - Matkahuollon Facebook-päivystys

Tekee ihan mieli julkisesti kehua, kun jokin toimii hyvin, juuri kuin luvattu.

Minulla oli kysyttävää Matkahuollolta, ja yritin soittaa heidän valtakunnalliseen ilmaiseen pakettipalvelunumeroonsa Pietarista. No, eihän siihen _kansalliseen_ numeroon toki täältä voi soittaa.

Parempaa numeroa pähkäillessäni huomasin Matkahuollon nettisivulla mainoksen, että heillä on päivystys Facebookissa omalla sivullaan virka-aikaan. Ajattelin, että kysyn Pietarista soittamiseen sopivamman numeron Facebookissa, vaikken rehellisesti sanottuna uskonut, että sitä kautta välttämättä vastauksen saan, ainakaan kovin nopeasti.

Mutta kuinkas ollakaan, Matkahuolto vastasi Facebookissa nopeasti ja asiantuntevasti, lopulta homma meni parin viestin jälkeen niin, ettei minun tarvinnut enää Matkahuollolle soittaakaan, vaikka tarvitsemani numeronkin olin toki saanut. Kiitos Matkahuolto ja Sofia.

Saturday, October 30, 2010

Minulla on tänään vapaapäivä

Minulla on tänään vapaapäivä, jonka saan viettää kotona, Lappeenrannassa. Ihan oikeasti sellainen päivä, etten ole suunnitellut mitään menoja, meille ei ole tulossa ketään, eikä meillä ole nyt ketään, enkä ole luvannut kenellekään mitään – paitsi illalla kotiutuvalle Mikolle saunan ja illallisen, mutta nehän ovat pelkkää laatuaikaa ja nautintoa.

Vapaapäiviä on monenlaisia, ja toki kavereiden vierailupäivät, meidän vieraisille menopäivät ja reissutkin ovat vapaita päiviä, mutta eri tavalla. Ne ovat aikataulutettuja ja jonkinlainen ohjelma päiviin on kuitenkin aina olemassa.

Kuinka siis aloitan vapaapäiväni? Selaan Facebookkia ja sähköpostiani sängyssä, haen eteisestä postipaketista uudet venäläiset kokkauskirjani, otan myös eteisen lattialta aamun lehden, kömmin takaisin sänkyyn niiden kanssa ja aloitan uuden blogitekstin kirjoittamisen vapaapäiväni vietosta. Aika täydellistä, kun olen ollut hereillä vasta puoli tuntia.

Ei pidä asettaa päivälle liikaa paineta, ettei pety. Ja ettei taas tule tunne, että päivä olikin suunniteltu ja aikataulutettu. Mieleeni hiipii kuitenkin, että ehkäpä ehtisin konttorille vähäksi aikaa tekemään töitä, uimahallissa olisi kiva käydä, kaupungille pitäisi mennä katselemaan uutta takkia ja ehkäpä muitakin vaatteita, kotia voisi ainakin siivota, yhdistyshommia on rästissä liikaakin, kesäteatteriblogit ovat käytännössä kirjoittamatta, kesä- ja syksykuvia järjestelemättä, kavereitten kanssa yhteistä illanviettoa olen luvannut suunnitella, yhden kaverin kanssa haluaisin mennä lounaalle, hammaslääkärin tarkastus pitäisi varata, kynnet lakata... No niin, johan siinä taitaisi olla yhdelle päivälle ohjelmaa. Mutta mitäänhän ei ole PAKKO tehdä juuri tänään, koska ei ole aikatauluja ja suunniteltua ohjelmaa!

Mitä sitä sitten tuli tehtyä, kun ihan vapaasti sai valita: Kävin ostoksilla, vaikken ostoksilla käymisestä yleensä erityisesti pidäkään, mutta välillä vaan täytyy käydä. Ja tällä kertaa löytyikin kaikenlaista hyödyllistä, kuten sitruunanviipaleen puristimet, ruuanlaittopinsetit, lasisia jääkaappirasioita, ihana baskeri ja kaksi paitaa.

Kävin lounaaksi lähikepsulasta (”Tasty Food” -kebab-pitseriasta) tonnikalarullan mukaan ja suuntasin yliopistolle. Puuhastelin rästihommien parissa ja sitten siirryin asukasyhdistyksen ja Suomi-Venäjä-Seuran hommiin. Puuhasinpa vähän vihreitäkin juttuja. Ja tyhjensin kameralta kuvat.

Pian olikin kello jo sen verran, että ajelin kaupan kautta kotiin, laitoin saunan lämpiämään, järjestelin kämppää ja rupesin kokkaamaan hyvää illallista. Ja kun vielä Mikko ehti kotiin illansuussa, oli kaikki aika täydellistä arkisen kotivapaapäivän viettäjän näkövinkkelistä.

Toim. Huom. Teksti on kirjoitettu muutama viikko sitten. Ei vaan riittänyt vapaapäivänä aikaa laittaa tätä blogiin asti. :D

Sunday, February 21, 2010

Anna hyvän kiertää, taas

Eräänä iltana saavuin Helsingistä iltajunalla väsyneenä ja palelevana. Kauhistutti odotus asemalla, paikallisbussi halki kaupungin ja hieman alle kilometrin kävely matkatavaroiden kanssa pakkasessa kotiin. Harkitsin kyydin kysymistä samassa junassa, ja jopa vaunussa, matkustavalta tutulta. En kuitenkaan ehtinyt kysyä, kun ystävällinen tuttavani tuli kysymään ennen Lappeenrannan asemaa, tarvitsenko kyydin. Kysyin, minne hän oli ajamassa ja sain vastaukseksi "Sinne, minne siut viedään.".

Olin kotona ennen kuin paikallisbussi olisi startannut matkakeskuksesta. Miksi väsynyt ja kylmissään oleva ihminen ehdottaa toiselle kaltaiselleen, että voi heittää hänet kotiin? Semminkin, kun automatkalla selvisi, että hän ei todellakaan ollut lähdössä asumukseni suuntaan - ei nyt suoraan vastakkaiseenkaan, mutta turhaa lenkkiä hänelle tuli rutosti.

KIITOS! Kuka tarvitsee kyydin ja minne?

Friday, February 2, 2007

Minä muiden joukossa

Rupesin kirjoittamaan hetkeksi ihan muuta, kun keskittymiseni eilen herpaantui. Hassuja ihmisiä, stereotyyppejä, myös originelleja. Mietinpä vaan, kuka minä olen tässä porukassa? Yksi stereotyyppisen ryhmän stereotyyppinen edustaja? Mutta mikä stereotyyppi? Vai onko tämä omaa kuvitelmaani?

Yksi ryhmästä on hyvin fiksu ja tiukka. Hänen poskensa punoittavat, kun hän selittää. Ja hän selittää paljon. Ja monesta asiasta. Hän uskaltaa kysyä – myös tyhmiä. On lukenut paljon, kuluttanut persaustaan urakalla, hatun nosto siitä :)

Yksi _kunnon_ filosofi – jollainen jossain määrin ei olisi ihan paha olla. Ei niin päällepäsmäri, mutta kuitenkin. Jänskäsin, mitä hän voi kysyä minulta, minun työstäni. Ja kyllähän hän kysyikin, mutta pysyi ”minun alueellani”; osasin vastata kakistelematta. Hänen nimilappunsa oli lentänyt lattialle. Hän ei sitä nostanut, vaikka muut pudonneet lappunsa nostivat. Huomasiko hän nimilappunsa putoamista edes? Lappu lattialla levällään, yhtä levällään kuin hänen ajaton tukkansa.

Miten en muista näiden kaikkien ihmisten edes puhuneen, vaikka esittelykierros mentiin?

Takakireä setä, joka kommentoi kaikille, muttei siedä yhtään kritiikkiä omasta työstään. Vaihtaa aihetta, menee seuraavaan työhön mahdollisuuden tullen. Väittää vastaan ja jänkkää. Besserwisser – tai ainakin toivoisi olevansa, muttei hanskaa edes omaa juttuaan.

Sitten nämä vähättelijät: ”En tiedä tästä juuri mitään, en osaa vastata, en halua sanoa mitään, minulla ei ole mielipiteitä”. Vaikka he sitten osaavatkin. Suurin osa ainakin.

Ja sitten ne, jotka eivät oikeasti osaa ja tiedä, mutta ne harvemmin sitä ääneen sanovat.

Viehättäviä ja vähemmän viehättäviä ihmisiä. Tieteellisempiä ja käytännöllisempiä.

Ja sitten se, joka ei siedä kritiikkiä edes vitsin muodossa. Naama vääntyy ja hänen täytyy puolustautua kovaan ääneen. Eihän kukaan saa jäädä väärään luuloon asiasta. Olisiko jäänytkään – puolustelu kusasee itseään nilkkaan.

Päätelmä tässä vaiheessa: Ihminen puhuu helpoiten siitä, mitä eniten tekee, mistä pitää, mikä on pinnalla, minkä kokee tärkeäksi sillä hetkellä. Tässä näen myös itseni. Itsestäänselvä tieto.

Porukasta löytyy myös se vaatimaton, hauska, joka ei meuhkaa. Joka tiesi monta kertaa, mutta ei huutanut muiden yli. Kysyttäessä vastasi kaikkeen ja hyvin.

Ja sitten herra, jolla on niin paha ja ärsyttävä ääni, ettei edes viitsisi kuunnella – eikä siitä liian hyvin saa edes selvää. Myös kysymykset ovat typeriä, sekä naama (anteeksi). Ja intonaatio, arg!

Opettajatyyppi kertoo toisille, miten nämä asiat menevät. Kaataa tietoa päähän, opponoitavan päähän varsinkin, ja juuri sellaisin sanakääntein, joita muut eivät edes käytä. Ei vastaväitteitä. Tällainen löytyy kyllä joka porukasta. Tämä henkilö uskoo olevansa väärässä vasta kun tuo hänelle faktaa viitteineen eteen - ennen ei toivoakaan.

On myös se rehellisesti tietämätön, joka haluaa oppia, pyytää täsmentämään, ei esitä mitään, on kiltti ja fiksu. Pukeutuu huomaamattomasti.

Nyt älysin: En pukeudu huomaamattomasti, enkä käyttäydy niin. Olenko yksi stereotypia heidän joukossaan? Mikä? En ole huomaamaton; muilla tavoilla en ole vielä itseäni hahmottanut porukasta tai osana sitä.