Jälleen on aika Nenäpäivän!

Tänä vuonna vietän Nenäpäivää telkkulähetyksen ääressä Ylen hyvä -pipo päässä. Pipoa ulkoilutin myös kaupungilla. Viime vuotiseen nenäilyyn verrattuna tämä on melko kesyä, mutta näin tällä kertaa.

Ehkäpä vielä lahjoitan vähän rahaa Nenäpäivän keräykseen kehitysmaiden naisille ja lapsille. Tai osallistun Nenäpäivän bingoon.

Häivähdys Venäjää, Kino Lokakuu Joensuussa

Kino Lokakuu tuli Joensuuhun Häivähdys Venäjää -festarin jatkumona 5.-8.11.2008. Elokuvia esitettiin elokuvateatteri Tapiossa ja yliopiston Agora-rakennuksen luentosalissa kaksi päivässä neljän päivän ajan. Yhden elokuvan hinta oli 3 euroa.

Miulla oli mahdollisuus käydä katsomassa elokuvista kaksi: Matkalla lemmikkien kanssa (Vera Storozheva 2007) ja Sukunimi (Stanislav Mitin 2006).

Oikeastaan miulla olisi olllut mahdollisuus käydä katsomassa vielä kolmaskin, Uusi maa (Aleksandr Melnik 2008), mutta Pentti Stranius tahattomasti pelotteli jättämään sen väliin. Straniuksen mukaan elokuva on erittäin väkivaltainen, näin hän filmiä kuvaili esitellessään festarin antia, eikä ns. väkivaltaleffat oikein innosta.

Myöhemmin elokuvan juonen*(alla) luettuani kaduin päätöstäni; elokuva vaikuttikin tosi kiinnostavalta, eikä siinä tapauksessa raaka väkivaltakaan olisi haitannut, jos se ei olisi ollut turhaa väkivallalla mässäilyä, kuten ns. väkivaltaleffoissa, ja epäilen että ei olisi ollut. Eli sain filmistä mahdollisesti aivan väärän kuvan Straniuksen esittelyn perusteella, harmi.

Matkalla lemmikkien kanssa: "Monen venäläisen naisen tavoin lastenkodissa kasvanut Natalia myydään heti kuusitoista vuotta täytettyään puolihullulle miehelle. Tämän miehen orjavaimona Natalia elää 19 vuotta kaukana kaikesta paitsi miehensä nyrkistä. 19 vuotta Natalia kituu ja kärsii, vuoroin rukoillee miehensä kuolemaa, vuoroin rukoillen ettei miehensä kuolisi; sillä mitä hänellä on maailmassa paitsi pari eläintä ja tuo juro, juoppo mies…Viimein Jumala kuulee rukouksista ensimmäisen ja Natalia vapautuu ja lähtee etsimään parempaa elämää eläimiensä ja kuorma-autonkuljettaja Sergein kanssa."

Sukunimi: "Pitkän odotuksen jälkeen Vozdvizhenskien perheeseen vihdoin syntyy lapsi, joka saa kasteessa nimen Filipp. Tuoreen isän riemua hillitsee kuitenkin tietoa siitä, että hän ei ole se, joka on käynyt haikaroimassa rouva Vozdvizhenskin paksuksi. Tässä tilanteessa miehelle ei yleensä jää muuta vaihtoehtoa kuin panna karvahattu päähän ja kävellä pihalle. Herra Vozdvizhenskissä isäntunne kuitenkin voittaa vaimoa kohtaan tunnetun vihan ja hän päättää jäädä kotiin. Rouva Vozdvizhenskissä miehen uskollisuus ei herätä minkäänlaisia syyllisyydentuntoja, vaan lähinnä halveksuntaa ja viiden vuoden kuluttua hän muuttaakin Filippin kanssa oikean isän luokse. Kuin armolahjaksi poika saa pitää isänsä sukunimen, mutta vasta sitten kun toinen miehistä kuolisi, Filipp saisi tietää jäikö ilman isää vai isäpuolta."

Ajatuksia katsomistani leffoista:
Olen iloinen, että kävin katsomassa leffat. Molemmat olivat omalla tavallaan erittäin vaikuttavia. Jälkimmäisen aikana itkin moneen otteeseen. Elokuva herätti paljon tunteita, surullisia ja iloisia. Loppu jäi katsoja tulkinnan varaan. Positiivisena ihmisenä itse tulkitsin lopun onnelliseksi. Tai loppu ei oikeastaan vielä ollut onnellinen, mutta se mitä sitten seurasi, saattoi hyvinkin olla onnellinen päätös tarinalle.

Ensimmäinen elokuva sen sijaan herkutteli Keski-Venäjän maisemilla, ja taiteellisella kuvaustyylillä muutenkin. Jos nyt oikein käsitin, oli elokuvan ohjauksen lisäksi myös kuvaus naisen käsissä. Tarina oli koskettava, ja kerronta paikoitellen hauskaa. Myös tässä tarinassa oli tavallaan onnellinen loppu, nainen sai, mitä eniten kaipasi. Ja voihan tällekin halutessaan toki kuvitella vielä jatkon, jossa tarinan päätös olisi vieläkin kauniimpi.

Kino Lokakuu Joensuusssa: linkki kotisivulle

*Uusi maa (Terra Nova) on 2000-luvun kalleimpia venäläisiä elokuvia, nihilismiä ja satiiria sekoittava anti-utopia maailmasta, jossa ei enää ole kuolemanrangaistusta. Tämän seurauksesta vankilat täyttyvät ja vankien määrä uhkaa romahduttaa valtioiden budjetit. Parantaakseen kansainvälistä mainettaan Venäjä luovuttaa kansainvälisen yhteisön koekäyttöön asumattoman saaren, jonne rakennetaan pieni kylä. Kylän asukkaiksi valitaan kuudesta tai useammasta murhasta tuomittuja venäläisiä. Näitä ei ole aivan vähän. Sitten vangit jätetään oman onnensa varaan ja annetaan ihmisluonnon tehdä tehtävänsä.

Saimaannorppaa uhkaa sukupuutto

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Ykkösbonus ovat pistäneet käyntiin yhteisen kampanjan saimaannorpan (ja toki samalla muunkin luonnon monimuotoisuuden) tukemiseksi. Ykkösbonus-asiakas voi lahjoittaa kertyneitä bonuksia Suomen luonnonsuojeluliitolle. Varat käytetään lyhentämättömänä luonnon monimuotoisuuden tukemiseen, eli rakas norppammekin saa tärkeän osansa.

Pieni juttu Ykkösbonus-asiakkaalle, iso apu norpalle. Ja tästä ilosta saa vielä söpön norpan pärstän bonuskorttiinsa. Ja ei varmaan tarvitse mainita, että Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenyys ja/tai lahjoitukset liitolle ajavat toki samaa asiaa.

Saimaannorppaa tosiaan uhkaa sukupuutto. Norppia on enää 270, ja määrä on laskussa. Tarttis tehrä jotain! Välitön sukupuuton uhka väistyisi, jos kanta pääsisi kasvamaan 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä. Apuva!

Suomen luonnonsuojeluliitto vetoaa norppa-asiassa nyt myös kalastajiin. Kalastajan tulisi vaihtaa verkot katiskakalastukseen. Suomen luonnonsuojeluliiton vetoomuksen lähtökohtana on vapaaehtoisuuteen perustuva henkilökohtainen päätös, jonka vapaa-ajankalastaja tekee itse. Vetoomuksen mukaan verkot pitäisi jättää naulaan 2,5 kuukauden ajaksi keväisin. Lappeenrantalainen Ari Kähärä (Luonnonsuojelija-lehti 4/2008, Lukijoilta-palsta) sen sijaan vetoaa poliitikkoihin, että verkkokalastus pitäisi kieltää kokonaan tammikuun alusta toukokuun loppuun.

Ei toimi: mansikat torilta syyskuussa

Ostin viime viikonloppuna maaseutumarkkinoilta mansikoita litran. Ei toimi. Aivan littuisia, homeisia ja nuukahtaneita - eli varsin tuoreita, kuten kyltissä mainostettiin. Onko vika siinä, että mansikkaa tulee niin niukasti syyskuussa, että myydään sitä, mitä on saatavilla. No niin tai näin, muutaman kelvollisen mansikan löysin litrasta, mutta yli puolet oli ihan kuraa. Harmi oli heittää pois, mutta ei auttanut.

Ei toimi: Ei mainoksia -lappu ovessa

Ovessani lukee:

"Ei mainoksia, kiitos. Ilmaisjakelulehdet kyllä, kiitos."

Jakajan lukutaito loppuu ensimmäiseen pisteeseen. Tai sitten sitä ketuttaa ottaa ne mainokset pois minun ilmaisjakeluideni välistä.

On tärkeää seurata aluetta ilmaisjakeluiden kautta, mutta Lidlin tarjoukset ovat toisarvoisia minulle.

Miksei lehdenjakaja tee näille eroa, vaikka pyydetään?

Ei toimi: Lappeenrannan rautatieaseman kolmosraide käytössä ;)

On jo kauan tehnyt mieli kirjoittaa blogi "Ei toimi". Mahtuisiko se Aurinkoisiin ajatuksiin vai tarvitsisiko se omansa? Kokeillaan ensin tänne.

Lappeenrannan juna-asemalla kaksi junaa yhtä aikaa, tai siis raide 3. käytössä. Ei toimi! Ihmiset hätääntyvät, eivät osaa mennä omaan junaansa, ja vielä junassakin kyselevät, mihin tää menee. Sen lisäksi konnari joutuu kasvattamaan sanavarastoaan: Niin, siis Joensuuhun menossa? Juu, en ole joutunu vielä väärään, mutta moni muu on. Auta Armias näitä periferioita! Kaksi junaa asemalla samaan aikaan, ei näin! ;) Liian vaikeaa!

Kasvatan käsiäni

yltääkseni kaapin päälle.

Ehkä siellä vain pöly karkeloi.

Lepää kuollut kärpänen

tai unohtunut runo.

Jakkaraa en kaipaa -

Se olisi liian helppoa.

Vastakohtien kaupungissa

ryysyläisten ja herrojen keskellä.

Etsin omaa paikkaani - ulkomaalainen.

Näytti kaupunki nurjan puolensa.

Antoi kokemuksia

korvaamattomia.

Kauniin kirkon

ruma historia.

Ateismin museo tai uima-allas.

Ei yksin Venetsia ole siltojen kaupunki.

Ensin katsoin sitä kaukaa

ihaillen ja peläten.

Kunnes tempauduin kaupungin pyörteeseen

sen arkeen ja juhlaan. Ihmisiin.

Rakastuin. Ja kauhistuin.

Rinta rinnan ruma ja kaunis.

Lähdin kotimaahan takaisin

- kotiin.

Ja kaipasin.

Dostojevskin kaupunki

korkeine kerrostaloineen

pimeine sisäpihoineen.

Siellä

se pieni ahdas huone

- toinen koti

sen tajusin.

Nuukuusviikon ajatuksia - omiani ja Patarouvan

Luin Patarouvan (Ulla-Maija von Hertzen) Nuukuusviikon ajatuksia -kolumnin Etelä-Saimaan viikonvaihdelehdestä Essistä 18.4.08. Patarouva kirjoittaa, että nuukuusviikolla on tavoitteena luonnonvarojen säästäväinen käyttö ja jätteiden synnyn ehkäisy.

Oikein. Toki ainahan näin pitäisi toimia, mutta on ihan järkevää viettää nuukuusviikkoa edes kerran vuodessa, tuleepahan muistutus asiasta ja sen kautta kenties mietittyä omia kulutustottumuksiaan.

Hänen ohjeensa nuukuusviikolle on, ettei edellispäivän ruuantähteitä kannata heittää pois. Sitten hän luettelee liudan vinkkejä, mitä ruuantähteistä voi seuraavana päivänä valmistaa.

Olen ymmälläni. Säästääkö Patarouva ruuantähteet vain nuukuusviikolla? Heittääkö hän tai joku muu todellakin lopun ruuan pois kerran siitä syötyään? Mielestäni ruuantähteiden säästäminen ja niiden jatkokäyttö on itsestään selvää - eikä vain nuukuusviikolla vaan aina.

Luulen Patarouvaa aivan fiksuksi ihmiseksi, ja uskon, että hän säästää ruuantähteet myös muulloin kuin nuukuusviikolla. Hänen kirjoituksensa on kuitenkin niin itsestään selvän ja turhan tuntuinen, vaikka sitä se ei ilmeisesti sitten ole kaikille.

Patarouva on siis varmaankin nähnyt jonkun joskus heittävän ruuantähteet roskiin (toivottavasti edes bioroskikseen), ja päätynyt siitä syystä kirjoittamaan jutun. Minulle ei olisi edes tullut mieleen kirjoittaa sellaista, kun en ole törmännyt ruokaa poisheittäviin ihmisiin.

Itse vietän nuukuusviikkoa niin, että jätän ostamatta jotain. Jotain, mitä en välttämättä tarvitse. Teen näin tosin useasti muulloinkin, nuukailen. Vaikka tulee sitä turhuuksiakin osteltua.

Teekulttuuri nousuun myös Suomessa

Opin vasta joitain vuosia sitten kunnolla juomaan teetä. Tai kunnolla ja kunnolla, mutta tarkoitan, että kun aikaisemmin join teetä vähän niin kuin pakosta: monissa paikoissa tarjoiltiin kahvia ja vaihtoehtona vain teetä. En halunnut olla epäkohtelias ja nikottelin teeni aina kiltisti alas. Kahvia en ole oikein koskaan voinut sietää, maustettu tee on sentään menetellyt. Varsinakaan Venäjällä ei teestä saanut tai voinutkaan kieltäytyä, koska usein se oli ainoa juoma tarjolla.

Nyt olen oppinut nauttimaan teestä, ostamaan teetä, kokeilemaan eri teelaatuja ja -merkkejä. Kotoa löytyy toistakymmentä eri teetä tätä nykyä. Olen ostanut herkullisia irtoteelaatuja ja -makuja, mutta myös pussitettujen joukosta löytyy tosi maukkaita ja laadukkaita. En yhäkään pidä mustan peruspussiteen nuivasta mausta, mutta makeutuspuristeella ja/tai sitruunalla ryyditettynä sekin menee.

Haudutettu tee on vielä luku erikseen. Muutamassa kuppilassa Lappeenrannassakin saa ihanaa haudutettua teetä. Kahvila Majurskan tee on parasta näistä. Tarjoiltavaa teesekoitusta voi ostaa Majurskasta myös kotiin. Ja Majurskan miljöö on todella viihtyisä.

Kaipaisin kuitenkin suuren maailman malliin tänne pieneenkin maailmaan kehittyneempää teekulttuuria. Teekoulutusta, -valistusta ja -tuntemusta. Sellaisia kuppiloita, joissa olisi lukemattomia teelaatuja valittava. Teetä voisi tilata pannullisen pöytään ja miettiä syntyjä syviä sen äärellä. Tai tee tarjoiltaisiin haluttaessa teeseremoniana.

Pietarista löytyy tätä nykyä teehuoneita, joissa voi valita itselleen sopivan mittaisen ja hintaisen teeseremonian. Ensikertalaisia ja muitakin opastusta tarvitsevia neuvotaan ystävällisesti kaikissa seremonian vaiheissa. Teekulttuuri elää nousuaan Pietarissa.

Pietarissahan vasta 2000-luvun alussa on varsinaisesti ruvennut syntymään koko kahvilakulttuuri. Viiden viime vuoden aikana se on saanut rinnalleen kehittyneen teekulttuurin teemyymälöineen, teehuoneineen ja teehen erikoistuneinen kuppiloineen. Teetä Venäjällä on juotu aina, niin kotona kuin baareissa ja kuppiloissakin, mutta sen ympärille rakentunut erityinen teekulttuuri on viime vuosina noussut suureen suosioon. Ei ole enää yhdentekevää, mitä kupissa on, kun teetä tai kahvia tilaa erikoiskuppiloissa.

Vaikka varsinaiset teekulttuurikokemukset onkin vielä haettava muualta, olen iloinen, että olen kuitenkin oppinut juomaan teetä. Se on rentouttavaa ja terveellistä, mukava juttuhetki kullan tai kaverin kanssa. Erityisen vitamiini- ja flavonoidipitoisina pidetään valkoista, vihreää ja rooibos-teetä. Oma suosikkini on vihreä tee sitruunalla. Pidän kovasti myös kiinalaisesta puer-teestä. Viimeksi maistamani rooibos-tee ei sattunut olemaan kovinkaan hyvää, se oli liian mausteista makuuni, mutta täytynee kokeilla muita makuja ja merkkejä ennen kuin olen valmis hylkäämään senkään listaltani.

Taidanpa siis laittaa viestin siskolleni, joka kertoi eilen ostaneensa uutta rooibos-teetä useampaa eri makua. Saisipa sittenkin tulla teensä kanssa vierailulle, vaikka eilen teilasin rooibos-teen edelllisen heikohkon kokemukseni perusteella. -> viesti -> vastaus -> Lupasi tulla käymään :)

P.S. Ei kannata unohtaa tarkistaa, saako omia lempiteemakuja ostettua Reilun kaupan tuotteina - tai löytyisikö Reilun kaupan tuotteista joku itselle maistuva tee.

Sama jatkuu

Eläin on - minä en

Joskus tahdon olla

kissanpoikanen

kaikkien hellittävänä,

pieni ja pörröinen.

Toisinaan haaveilen olevani

kuningasleijona

valtava, voittamaton -

eläinkunnan kruununa.

Ehkäpä olisin kuitenkin

muuttohaukka vain

liitelisin taivaan sinessä,

ei huolia olisi lain.

Mutta valitettavasti synnyin

ihmiseksi,

en sillä ylpeillä voi.

Synnyin julmaksi, surkeaksi otukseksi -

Miksi Jumala minut loi?

Runoilua vuosien takaa

Nuolee pahan metsästäjän aiheuttamia haavoja
lähtee pakoon saavuttamattomaan tulevaisuuteen
öiseen aikaan usvan leijaillessa järven yllä
mielen painuessa untenvaltakuntaan
- enemmistöllä ei ole aavistustakaan -
ja kituu vielä aamuvarhaisella auringon venytellessä jäseniään
menneisyydessä hiljaisuuden kaiku

Kun sydän ei voi enää vaieta tai tukehtuu...

Kummitukset liikkuvat yksinäisten ympärillä suuressa maailmassa ilman sielunveljeä;
upottava, lumoava tähtitaivas tyynen järven yllä
aito nauru, jollaisen voi silloin tällöin kuulla naamioiden takaa

Epätodellinen pimeä talvi
painajainen ontuu vajavaisuuttaan
siivouspäivä: turhat pois – sanoi ilkeähampainen muutoksen peikko...

Ei ehkä enää koskaan
Kaukana hamuavat toisiaan syliin, syliin johon tahtoisin - ja silti lähdin
Unohduksen tuulen ulina yön pimeän hetkinä yksin kylmässä sängyssä

Talletan näyn syvälle sieluuni
Rakastan jokaisella solullani

- by kirjoittaja: tuskin muistan enää tyttöä, joka tuon kirjoitti ;)