Tähtisumua

Tähtisumua

”Voi kamala sentään. Ilmapallo kohoaa ja kohoaa”, Lassi toteaa itsekseen - tai ohitse lentävälle haukalle.

”Onneksi ei ole sadetta tulossa, kun linnut lentävät korkealla”, hän tuumailee. Mutta pian Lassia rupeaa viluttamaan ilmapallon kohotessa yhäkin korkeammalle. Peltomaisemat vaihtuvat kaupungeiksi ja kaupungit erämaiksi. Kohta Lassi on jo niin korkealla, että tuskin erottaa allansa pilkistelevää maankamaraa. Hän kohoaa pilvien yläpuolelle.

Lassia rupeaa jo kaduttamaan kerskailunsa. Vaikka hän joskus kaipasikin maailmalle, ei hän silti olisi halunnut lähteä näin kauas Menninkäismetsästä. Pitikin kehuskella taas väärässä paikassa väärään aikaan. Hän olisi voinut aivan hyvin vain sanoa Menninkäismetsän pojille, ettei uskalla hypätä ilmapallon kyytiin ja lähteä katselemaan maailmaa, kun on vielä näin tuulinen päiväkin. Mutta aikansa kuunneltuaan yllytystä Lassi ei enää kestänyt, vaan irrotti ilmapallon pajunoksasta ja lähti huimaan liitoon. Hän oli unohtanut äitinsä varoitukset ja hullunrohkeana lähtenyt kohti seikkailuja. Olihan hän jo aikuisuuden kynnyksellä, ja nuorena täytyi elää niin, ettei vanhempana katuisi, mitä oli jäänyt tekemättä. Hän kerskui pärjäävänsä kyllä. Maailma, täältä tullaan!

Nyt Lassi haluaa kotiin, mutta ei enää tiedä missä on ja miten pääsisi takaisin. Onpahan hänellä nyt aikaa miettiä, miten typerää on kerskailla, Menninkäismetsä olisi riittänyt hänelle aivan hyvin.

Aikansa leijuttuaan, yhäkin ylöspäin avaruuteen, hän erottaa kaukana edessään erikoisesti muodostuneita pilviä - tai pilviksi hän niitä ainakin luulee - jotka ovat kuin suuria, kauniita linnoja. Ilmapallo liitelee suoraan kohti pimeydessä kimaltelevaa linnamuodostelmaa. Mihin hän onkaan nyt joutumassa! Vai onko hänen mielikuvituksensa vain päässyt valloilleen ja tehnyt pienet tepposet.

Mitä lähemmäksi hän tulee muodostelmaa, sitä varmemmaksi käy, että siellä todella on jonkinlaisia linnoja, joiden ympärillä on muuri. Lassia pelottaa nyt tosissaan. Hän toivoo enemmän kuin uutta kelkkaa joululahjaksi, että törmäisi muuriin ja lentäisi samaa reittiä takaisin kotiin. Ja voitte uskoa, että hän toivoo uutta kelkkaa todella hartaasti!

Lassin toiveista huolimatta ilmapallo kohottaa hänet kevyesti muurin yli. Lassi hätääntyy ja vilkuilee ympärilleen. Jo toista kertaa saman päivän aikana hän joutuu toteamaan, että yksi elämän ihmeellisiä piirteitä on: ei mitään niin pahaa, ettei jotain vielä pahempaa. Muurien sisäpuolella on kuin onkin elämää. Viimeiseksi hän haluaa jonnekin kansoitettuun avaruusmaahan tai mikä planeetta tämä sitten onkaan. Tällaiset sattumat tietävät aina ongelmia. Eikä tämäkään kerta tee poikkeusta.

Lassi viilettää suoraan linnan avoimesta ikkunasta sisään. Hän törmää aulassa olevaan ritarin haarniskaan ja ilmapallo karkaa. Siellä se nyt killuu katon rajassa, arviolta ainakin kymmenen metrin korkeudessa.

Varovasti hän katselee ympärilleen. Linnassa on aivan hiljaista, mutta hän kulkee silti varpaisillaan, aivan varmuuden vuoksi. Voi, miten kaunis linna onkaan. Mutta kuka siellä oikein asuu?

Yhtäkkiä linnan suurista portaista alkaa kuulua ääniä. Lassi kuulee naputusta, joka voisi olla peräisin vaikka kävelykepistä. Sitten hän kuulee nuoren pojan iloisen naurun. Lassi piiloutuu suurien koriste-esineiden taakse ja jää katsomaan. Rappusia laskeutuu hyvin vanha mies, jonka ympärillä juoksentelee ehkä Lassin ikäinen poika.

Lassi painautuu tiukemmin vasten seinää suuren posliinikissan takana. Mistä hän voisi tietää, jos nämä ihmiset ovat vaikka vihamielisiä häntä kohtaan. Nyt poika ja vanhus ovat aivan hänen vieressään. Vanhus keskittyy kävelemiseen keppinsä kanssa, mutta nuori poika vilkuilee kohti kattoa.

”Voi, ei!”, Lassi ajattelee. ”Poika näkee aivan varmasti minun ilmapalloni.” Mutta Lassin onneksi molemmat jatkavat kulkuansa, ja Lassi jää taas yksikseen suureen aulaan.

Lassi on juuri kiipeämässä portaita, kun aulassa ovi aukeaa. Aulaan astuu sama poika. Nyt Lassilla ei ole mitään paikkaa, mihin piiloutua. Hän on ansassa.

”Tule äkkiä sieltä portailta alas”, poika sanoo Lassille hiljaa. Lassi lähtee laskeutumaan, ei kai hänellä muutakaan vaihtoehtoa ole. Alhaalla poika vinkkaa Lassia tulemaan perässään pieneen huoneeseen. Hän laittaa sormen huulilleen merkiksi, että pitää olla hiljaa.

Huoneessa poika kertoo Lassin joutuneen Tähtien valtakuntaan. Hän esittelee itsensä Alfa Kentauriksi. Alfa kertoo huomanneensa ilmapallon aulan katossa ja arvanneensa, mitä oli tapahtunut. Hän ei vain ollut uskaltanut sanoa mitään ukkinsa kuullen, koska Tähtien valtakunnassa on sellaiset säännöt, että kuka sinne on kerran tullut, tulee elämään siellä ikuisesti. Syttyy uusi tähti. Mutta niin kauan on pako vielä mahdollinen, kun Tähtien valtakunnan neuvosto ei tiedä tulokkaasta. Alfa on kerran aikaisemminkin auttanut erään muukalaisen karkuun, ennen kuin muukalainen oli keretty nimetä tähdeksi.

Lassi on nyt kauhuissaan ja hänellä on koti-ikävä. Mutta hän on kiitollinen, että juuri Alfa havaitsi hänet, mutta pystyykö Alfakaan auttamaan hänet takaisin kotiin. Alfa lupaa yrittää saada Lassin tähdenlennon kyytiin tänä iltana, kun ilta pimenee maapallolla ja tähdet syttyvät.

Mutta sitä ennen heillä on kokonainen päivä aikaa. Alfa ehdottaa, että hän voisi esitellä Lassille Tähtien valtakuntaa ja kertoa vähän siitä. Lassi pukeutuu tähtien asuun, ettei häntä tunnistettaisi, ja he lähtevät.

Lassi kuulee päivän aikana jännittäviä tarinoita, kertomuksia tähtiparvista ja paljon muuta mielenkiintoista. Tähtien valtakunta on hänen mielestään kauneinta, mitä hän on koskaan nähnyt.

Mutta heidän saapuessaan tähtiorkesterin harjoituksiin hän näkee jotain, minkä rinnalla Tähtien valtakunta näyttää nukkavierulta tilkkutäkiltä. Harjoituksissa soittaa harppua tyttö, jollaista hän ei ole nähnyt edes unissaan. Tyttö on sanoinkuvaamattoman kaunis. Hänen nuori, raikas kauneutensa lumoaa Lassin täydellisesti. Lassi haluaa heti tietää, kuka tuo tyttö on. Alfa kertoo tytön olevan Venus, Tähtien valtakunnan perijätär. Hän varoittaa Lassia ihastumasta Venukseen. Jos hän paljastaa itsensä, hän ei voi palata enää koskaan kotiinsa. Tänä iltana on hänen ainoa mahdollisuutensa paeta.

Mutta Lassi on sokaistunut Venuksesta. Hän ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Hän ei halua mitään muuta kuin Venuksen luo. Hän on valmis mihin tahansa uhraukseen.

Alfa ei saa Lassin päätä kääntymään. Hyväsydämisenä ihmisenä hän päättää auttaa Lassia tapaamaan Venuksen. Se ei ole vaikeaa, mutta hän toivoo, ettei Lassi paljastu. Vielä pahempaa olisi, jos Venus jäisi kiinni Lassin tapaamisesta.

Lassin ja Venuksen kohtaaminen on rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta tieto siitä, että heidän aikansa on niin lyhyt, saa molemmat haikeiksi. He istuvat tähtitarhoissa ja keskustelevat kaikesta mahdollisesta. He huomaavat olevansa luodut toisilleen. Kun tähtipäivä on kulunut iltaan, he ovat jo erottamattomat.

Maapallon ilta pimenee ja tulee Lassin aika lähteä. Hän haluaisi jäädä, mutta tietää, ettei saisi koskaan elää Venuksen kanssa. Muukalaisen ja tähden liitto on jyrkästi kielletty. Uudet muukalaistähdetkin loistavat aivan toisella puolen Tähtien valtakuntaa kuin oikeat tähdet; hän ei voi jäädä.

Lassin mielestä heidän ainoa mahdollisuutensa on karata yhdessä hänen kotiinsa, Menninkäismetsään. Alfa varoittelee heitä, he eivät tule koskaan pääsemään maapallolle, sen hän tietää - se on mahdotonta.

Venus ottaa tärkeimmät tavaransa mukaan, ja he hyppäävät tähdenlennon pyrstölle. Sylikkäin he syöksyvät pimeyteen. Kaikki muu on merkityksetöntä, he haluavat olla vain yhdessä. Alfa juoksee kauan heidän perässään ja anoo Venusta palaamaan takaisin. Tästä ei hyvää seuraa, he saavat vielä katua tekoaan, huutaa Alfa heidän peräänsä.

Alfa jää yksin istumaan tähtipuutarhan penkille ja katselemaan pimeyteen. Pian taivaalle syttyy kirkas tähtisumu. Alfa tietää mitä on tapahtunut. Hän muistaa vanhan tarinan rakastavaisista, jotka olivat eri planeetoilta. Rakastavaisten matkatessa avaruuteen syntyy erääseen kohtaan maailmankaikkeutta - rakastavaisten ikuisuudeksi sitä kutsutaan - sumumaisia galakseja, tähtisumua. Sinne rakastavaiset jäävät ikuisiksi ajoiksi. He saavat toisensa, mutta rangaistukseksi rikkeestään he menettävät kaiken muun.