Minulla on tänään vapaapäivä

Minulla on tänään vapaapäivä, jonka saan viettää kotona, Lappeenrannassa. Ihan oikeasti sellainen päivä, etten ole suunnitellut mitään menoja, meille ei ole tulossa ketään, eikä meillä ole nyt ketään, enkä ole luvannut kenellekään mitään – paitsi illalla kotiutuvalle Mikolle saunan ja illallisen, mutta nehän ovat pelkkää laatuaikaa ja nautintoa.

Vapaapäiviä on monenlaisia, ja toki kavereiden vierailupäivät, meidän vieraisille menopäivät ja reissutkin ovat vapaita päiviä, mutta eri tavalla. Ne ovat aikataulutettuja ja jonkinlainen ohjelma päiviin on kuitenkin aina olemassa.

Kuinka siis aloitan vapaapäiväni? Selaan Facebookkia ja sähköpostiani sängyssä, haen eteisestä postipaketista uudet venäläiset kokkauskirjani, otan myös eteisen lattialta aamun lehden, kömmin takaisin sänkyyn niiden kanssa ja aloitan uuden blogitekstin kirjoittamisen vapaapäiväni vietosta. Aika täydellistä, kun olen ollut hereillä vasta puoli tuntia.

Ei pidä asettaa päivälle liikaa paineta, ettei pety. Ja ettei taas tule tunne, että päivä olikin suunniteltu ja aikataulutettu. Mieleeni hiipii kuitenkin, että ehkäpä ehtisin konttorille vähäksi aikaa tekemään töitä, uimahallissa olisi kiva käydä, kaupungille pitäisi mennä katselemaan uutta takkia ja ehkäpä muitakin vaatteita, kotia voisi ainakin siivota, yhdistyshommia on rästissä liikaakin, kesäteatteriblogit ovat käytännössä kirjoittamatta, kesä- ja syksykuvia järjestelemättä, kavereitten kanssa yhteistä illanviettoa olen luvannut suunnitella, yhden kaverin kanssa haluaisin mennä lounaalle, hammaslääkärin tarkastus pitäisi varata, kynnet lakata... No niin, johan siinä taitaisi olla yhdelle päivälle ohjelmaa. Mutta mitäänhän ei ole PAKKO tehdä juuri tänään, koska ei ole aikatauluja ja suunniteltua ohjelmaa!

Mitä sitä sitten tuli tehtyä, kun ihan vapaasti sai valita: Kävin ostoksilla, vaikken ostoksilla käymisestä yleensä erityisesti pidäkään, mutta välillä vaan täytyy käydä. Ja tällä kertaa löytyikin kaikenlaista hyödyllistä, kuten sitruunanviipaleen puristimet, ruuanlaittopinsetit, lasisia jääkaappirasioita, ihana baskeri ja kaksi paitaa.

Kävin lounaaksi lähikepsulasta (”Tasty Food” -kebab-pitseriasta) tonnikalarullan mukaan ja suuntasin yliopistolle. Puuhastelin rästihommien parissa ja sitten siirryin asukasyhdistyksen ja Suomi-Venäjä-Seuran hommiin. Puuhasinpa vähän vihreitäkin juttuja. Ja tyhjensin kameralta kuvat.

Pian olikin kello jo sen verran, että ajelin kaupan kautta kotiin, laitoin saunan lämpiämään, järjestelin kämppää ja rupesin kokkaamaan hyvää illallista. Ja kun vielä Mikko ehti kotiin illansuussa, oli kaikki aika täydellistä arkisen kotivapaapäivän viettäjän näkövinkkelistä.

Toim. Huom. Teksti on kirjoitettu muutama viikko sitten. Ei vaan riittänyt vapaapäivänä aikaa laittaa tätä blogiin asti. :D

Luovuuden mylläreitä

"Tämä on sitä Paasilinnan hullua huumoria: kateus, katkeruus, epäluulo, pelko, valhe ja väkivalta. Maalaiskylässä supistaan, tuijotetaan, juorutaan kylänraitilla niin, että suusta vaahto valuu. Mitä ihminen ei ymmärrä – sen hän kieltää. Ulvova Mylläri on näytelmän kyläläisille kova pala purtavaksi. Sillä eihän se nyt helekatti sovi, että tällä kylällä kulkee erikoisia, valovoimaisia ja persoonallisia ihmisiä!"

Kesäteatterikausi on jälleen korkattu. Tarjolla on laaja kirjo erilaisia ja -tasoisia esityksiä ympäri Suomen kaupunkien ja kylien, metsien ja peltojen. Kävin tässä kesälomallani katsomassa Joensuun Hasaniemen teatterissa Paasilinnan tekstiin perustuvan Ulvovan myllärin, enkä saa tarinaa mielestäni. Ajatuksissani sijoitan myllärin tähän päivään ja rakkaaseen rajamaakuntaamme Etelä-Karjalaan, jonka luovuutta ja innovatiivisuutta olemme hakeneet kissojen, koirien kanssa jo aikoja. Kun kissat ja koirat on nyt kokeiltu, antaisimmeko myllärille mahdollisuuden?

Kirjailija Arto Paasilinna ei esittelyjä kaipaa, tuskinpa hänen tekstinsä Ulvova myllärikään enemmälti. Tarinassa kylään on muuttanut uusi ihminen: yksinäinen mylläri, joka on käytökseltään ehkä vähän töksähtävä ja hiomaton, mutta pohjimmiltaan herkkä, työteliäs, rehellinen ja hurmaava suomalaismies. Myllärillä sattuu olemaan myös eräs outo tapa, hän ulvoo yksinäisyyttään ja ahdistustaan yöhön. Kylään tullessaan hänellä on päässään villejä suunnitelmia, joilla kehittää myllytoimintaa koko kylän hyväksi. Kyläyhteisö on kuitenkin epäluuloinen; myllärihän on muualta tullut, vieras, erilainen. Hullu! Talikot tanaan ja mylläri hus pois, vaikka hullujenhuoneelle!

Alkuperäinen tarina sijoittuu sotien jälkeisiin vuosiin. Aihe on kuitenkin ajaton, myös paikaton. Erilainen leimataan turhan usein hulluksi, kuten mylläri, tai muuten huonoksi, vialliseksi. Ainakin hän on pelottava. ”Mylläreitä” on ollut yhteisöissä aina, mutta nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa erityisesti muualta tulleita mylläreitä, vieraita ja erilaisia, on koko ajan enemmän. Näin on maailmalla, Suomessa ja myös maakunnassamme.

Nyky-yhteisöissä kateus, katkeruus ja pelko kohdistuvat yksilöiden lisäksi kokonaisiin vähemmistöihin. Yhtään mylläriä ei välttämättä oikeasti tunneta, tai yhden myllärin perusteella leimataan kaikki myllärit, joilla on toistensa kanssa lopulta yhteistä usein hyvin vähän, jos sitäkään. Mylläri on erilainen, se tieto riittää, oli hän sitten sisimmältään millainen tahansa. Suvaitsemattomien kyläläisten on helpompi pitää päänsä pensaassa ja räkyttää nimettömänä netin tai lehtien palstoilla kuin pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen. Onhan kamalaa, kun myllärit eivät aina tiedä, miten käyttäytyä uuden yhteisön – usein jopa kirjoittamattomien – normien mukaan.

Ulvova mylläri ei ollut hullu, sen tiesivät poliisi Portimo, kerhoneuvoja Sanelma sekä kauppias Tervolan poika. Hullu oli muu kylänväki epäluuloineen ja pelkoineen, jotka johtivat vääryyksiin ja väkivaltaan. Kun mylläri tukijoukkoineen oli ajettu pois, jäi ahdasmielinen kyläyhteisö hiljalleen kuihtumaan pää syvällä pensaassa. Eivätpä kylään juuri muutkaan sen jälkeen halunneet muuttaa, kun tarinaa kyläläisistä talikoineen kuulivat.

Onnellinen loppu? Kylä menetti persoonallisen ja hyväsydämisen miehen, jonka erilaisella luovuudella, työteliäisyydellä sekä tuoreilla ideoilla koko kyläyhteisö olisi saanut uudenlaista hyvinvointia ja vaurautta.

Minun tarinani mylläri elää nyt jossain suvaitsevassa, elinvoimaisessa kylässä Sanelmansa kanssa, ja ulvahtaa enää vain harvoin, silloinkin usein ilosta. Ja mitäpä ulvahduksista, eivät ne ketään vahingoita.

*Lainaus kolumnin alussa on Hasaniemen näytelmän ohjaajilta, Ismo Apellilta ja Ari Matikaiselta.

Kirjoitus on julkaistu Uutisvuoksessa kolumnina 13.7.2010.

Anna hyvän kiertää, taas ja taas ja taas ja taas

Tulimme Mikon kanssa lentokoneella Lappeenrantaan maanantai-iltana. Vieressäni istuikin sitten meille vielä siihen päivään asti tuntematon naapuri. Päätettiin ottaa yhteinen taksi, vaikka taksin saaminen Lappeenrannan lentoasemalla vaikeaa onkin.

Mutta meitä olikin odottamassa kyyti toisen (vielä siihen päivään asti meille tuntemattoman) naapurin puolesta. Eläköön Huhtiniemenkatu 10, 15 ja 19!

Mitä tästä opimme? Anna hyvän kiertää.

Eilen näin suuresti vaivaa palauttaakseni puhelimen, jonka teinimopoilija oli pudottanut Lappeenrannan keskustaan. Omistajan kaveri löytyi, vaikka poliisin löytäminen oli mahdotonta keskiviikko-illasta; ei löytynyt laitokselta, ei kaupungilta. No, eihän täällä kai tapahdu mitään, tämähän on Lappeenranta.

Anna hyvän kiertää, taas

Eräänä iltana saavuin Helsingistä iltajunalla väsyneenä ja palelevana. Kauhistutti odotus asemalla, paikallisbussi halki kaupungin ja hieman alle kilometrin kävely matkatavaroiden kanssa pakkasessa kotiin. Harkitsin kyydin kysymistä samassa junassa, ja jopa vaunussa, matkustavalta tutulta. En kuitenkaan ehtinyt kysyä, kun ystävällinen tuttavani tuli kysymään ennen Lappeenrannan asemaa, tarvitsenko kyydin. Kysyin, minne hän oli ajamassa ja sain vastaukseksi "Sinne, minne siut viedään.".

Olin kotona ennen kuin paikallisbussi olisi startannut matkakeskuksesta. Miksi väsynyt ja kylmissään oleva ihminen ehdottaa toiselle kaltaiselleen, että voi heittää hänet kotiin? Semminkin, kun automatkalla selvisi, että hän ei todellakaan ollut lähdössä asumukseni suuntaan - ei nyt suoraan vastakkaiseenkaan, mutta turhaa lenkkiä hänelle tuli rutosti.

KIITOS! Kuka tarvitsee kyydin ja minne?

Venäjästä sanottua

Venäjä ei ole ongelma, joka tulee ratkaista, vaan todellisuus, joka tulee kokea.
-Novaja Gazeta

Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki onnistuu.
-tuntematon

Russia can’t be understood with the mind, and can’t be measured with a common yardstick: It has a peculiar character – In Russia you can only believe.
-Ф.И. Тютчев, Russian poet

Venäjällä mikään ei suju, mutta kaikki järjestyy.
-tuntematon

Venäjällähän kirjallisuus on jotain, joka ei synny päässä vaan sydämessä, juuri siitä venäläisestä sielusta, jota ilmeisesti ei todellisuudessa ole olemassakaan.
 -Boris Akunin

нормально

Mielestäni Normalna kiteyttää yhteen sanaan koko venäläisen kulttuurin. Suomessa vastataan kuulumisten kyselijälle, että hyvää kuuluu. Venäjällä vastataan Normalna. Asioiden pitää olla todella hyvin, jotta venäläinen vastaa harasoo.

Eräs päivä mietin, että Pietari on tosiaan saanut minutkin muuttumaan Normalna-ihmiseksi. Kaameat ruuhkat metrossa, pitkät välimatkat, autot ja arkipäivän ongelmat. Kuinka voisin sanoa harasoo, kun olotilaani paljon täsmällisempikin sana on olemassa: Normalna.

 - Normalno-blogin kirjoittaja (http://normalna.wordpress.com/)

Keräilen näitä tänne hiljalleen. Ehdotuksia otetaan vastaan! :)

Lempirunoilijoita: Kistinä, Kilpi, Leinonen

Tällaisen sain syntymään, kun yhdistelin ja mallailin muutamien lempirunoilijoideni tuotoksia:

Väinö Kirstinä pohtii valtion olemusta:
”eunukin vastakohta on munakas”.
Hän myös tietää, mitä ötökkä sanoo.

Leinosen otsalla perhosen varjo.

Eeva Kilpi on liitetty tähän lajiin: olevaisiin.

Entä minä?
”Mä oon mikä oon:
ötökkä uniikkieunukkipuolueesta
suopursun tuoksu hiuksissa
kuin uhanalainen eläin”

Suurten ihmisten varjossa nuppu.