Harmaalla käytävällä erottuu riemunkirjava täplä. Se on humanistin huone. Tämän totesi ääneen ensimmäisen kerran eräs venäläinen professori. Lasiseinä on vuorattu julistein. On punaista studia generalia -julistetta ja Hovin Henkeä puhkuu vihreä suuri plakaatti. Ovi löytyy kaiken takaa.
Huoneessa on räväkät punaiset verhot, myös vierastuoli on punainen. Se on kuitenkin kova, se sanoo tietäväisenä: ”Vieras, älä istu siinä liian kauaa, suunnittelija on kiireinen.” Suunnittelijan tuoli taas on mukava ja pehmeä. Se uhkuu keskittymistä ja rauhaa, vaikka työ on usein kiireistä. Suunnittelijan tuoli on harmaa, kuten voi olla suunnittelijakin.
Hyllyt ovat pullollaan muhkeita mappeja. Mappeja pursuu myös kaapeista. Kirjahyllyssä monen muun opuksen tavoin lepäävät venäjän sanakirjat. Ne ovat punaiset ja paksut, kuten ovat huoneen verhotkin – se tosin on sattumaa. Siis ei toki verhojen väri, vaan sanakirjojen.
Lattialla on hallittu kaaos. Vaihtokengät ovat yllättäviä virallisia tilanteita varten, joihin ei villasukissa tahi lenkkareissa oikein voi hipsiä. Ja ne paperipinot! Niitä on lattian lisäksi pöydillä ja ikkunalaudalla. Nekin ovat järjestyksessä, uskokaa tai älkää. Suunnittelija tietää, missä pinossa odottavat vuoroaan paperit, jotka kuuluvat kategoriaan ”Tee näille jotain, yritä edes”. Tärkeät paperit taas ovat keskellä lattiaa, juuri sillä lähtevällä paikalla.
Huone ei ole suuri, se on itse asiassa niin pieni, että hellästi sitä kopiksi kutsutaan. Huoneeseen paistaa aurinko, mikä tekee huoneesta kirkkaan ja nauravan. Metsä avautuu ikkunan takana ja suunnittelija katselee mietteissään oksilla hyppiviä oravia.
Huoneessa kuuluu myös sade, sillä vesi virtaa iloisesti ylimmän kerroksen putkissa kuin uhitellen, että vielä joku päivä tulen katosta läpi. Lupauksia tästä on jo katon rajassa, siellä materiaali hilseilee ja putoaa lattialle harmaina kekoina. Siivooja hoitaa läjät pois, ongelman voi taas unohtaa, kunnes seuraava sade yllättää.
Kiroileva siili katselee pöydältä suunnittelijan työskentelyä. Tässä kuussa siilillä on paljon värikkäitä lehtiä ympärillään. Ja se sentään on oikeassa kuussa tällä kertaa. Siilin otsaan on liimattu post it -lappu, jossa lukee ”Et ollunna paikalla…”; käy tässä kopissa välillä ystäviäkin.
Radio vaikenee, puhelin ei. Tietokoneen tuuletin suorastaan huutaa armoa. Suunnittelijan mielestä kopissa on viihtyisää. Hän istuu tuoliinsa ja hymyilee omassa valtakunnassaan, harmaan käytävän varrella.
*Teksti syntyi kauniina syyskuisena päivänä kirjoittajakurssin lämmittelytehtävänä.
Huoneessa on räväkät punaiset verhot, myös vierastuoli on punainen. Se on kuitenkin kova, se sanoo tietäväisenä: ”Vieras, älä istu siinä liian kauaa, suunnittelija on kiireinen.” Suunnittelijan tuoli taas on mukava ja pehmeä. Se uhkuu keskittymistä ja rauhaa, vaikka työ on usein kiireistä. Suunnittelijan tuoli on harmaa, kuten voi olla suunnittelijakin.
Hyllyt ovat pullollaan muhkeita mappeja. Mappeja pursuu myös kaapeista. Kirjahyllyssä monen muun opuksen tavoin lepäävät venäjän sanakirjat. Ne ovat punaiset ja paksut, kuten ovat huoneen verhotkin – se tosin on sattumaa. Siis ei toki verhojen väri, vaan sanakirjojen.
Lattialla on hallittu kaaos. Vaihtokengät ovat yllättäviä virallisia tilanteita varten, joihin ei villasukissa tahi lenkkareissa oikein voi hipsiä. Ja ne paperipinot! Niitä on lattian lisäksi pöydillä ja ikkunalaudalla. Nekin ovat järjestyksessä, uskokaa tai älkää. Suunnittelija tietää, missä pinossa odottavat vuoroaan paperit, jotka kuuluvat kategoriaan ”Tee näille jotain, yritä edes”. Tärkeät paperit taas ovat keskellä lattiaa, juuri sillä lähtevällä paikalla.
Huone ei ole suuri, se on itse asiassa niin pieni, että hellästi sitä kopiksi kutsutaan. Huoneeseen paistaa aurinko, mikä tekee huoneesta kirkkaan ja nauravan. Metsä avautuu ikkunan takana ja suunnittelija katselee mietteissään oksilla hyppiviä oravia.
Huoneessa kuuluu myös sade, sillä vesi virtaa iloisesti ylimmän kerroksen putkissa kuin uhitellen, että vielä joku päivä tulen katosta läpi. Lupauksia tästä on jo katon rajassa, siellä materiaali hilseilee ja putoaa lattialle harmaina kekoina. Siivooja hoitaa läjät pois, ongelman voi taas unohtaa, kunnes seuraava sade yllättää.
Kiroileva siili katselee pöydältä suunnittelijan työskentelyä. Tässä kuussa siilillä on paljon värikkäitä lehtiä ympärillään. Ja se sentään on oikeassa kuussa tällä kertaa. Siilin otsaan on liimattu post it -lappu, jossa lukee ”Et ollunna paikalla…”; käy tässä kopissa välillä ystäviäkin.
Radio vaikenee, puhelin ei. Tietokoneen tuuletin suorastaan huutaa armoa. Suunnittelijan mielestä kopissa on viihtyisää. Hän istuu tuoliinsa ja hymyilee omassa valtakunnassaan, harmaan käytävän varrella.
*Teksti syntyi kauniina syyskuisena päivänä kirjoittajakurssin lämmittelytehtävänä.
