Friday, October 26, 2007

Minä vietän Nenäpäivää!

Suomessa vietetään tänään ensimmäistä kertaa Nenäpäivää. Osallistua voi lahjoittamalla rahaa, ostamalla Nenäpäivän tuotteita (joiden tuotto menee Nenäpäivä-keräykseen kehitysmaiden lapsien hyväksi) ja/tai osallistumalla tempauksiin.

Minä marssin aamulla yliopistolle Ärrältä ostetussa punaisessa pellenenässäni ja toivottelin hyvää nenäpäivää kaikille, joiden lähietäisyydelle osuin. Useat olivat kuulleet asiasta, jotkut luulivat minun hävinneen jonkun vedon tms.

Aamun ensimmäisessä palaverissa nenä kirvoitti iloiset naurut, jonka jälkeen kerroin kokouksen osallistujille lyhyesti Nenäpäivän idean. Moni oli Nenäpäivästä kuullutkin, mutta konkreettisista toimista, kuten nenän, paidan tai pipon ostamisesta, ei kovasti tunnuttu tietävän. Minulla kuulemma voisi uskoa olevan punainen pellenenä päälläni muustakin syystä kuin Nenäpäivän takia, joten minun tarkoitusperiäni ei mainitsematta välttämättä siis tajuttu. Harmi, ettei nenäpäivä-pipo ehtinyt ajoissa: Ylen hyvä -tekstillä varustettu punainen jänöpipo olisi toki ohjannut ihmettelijät jo vaikka netin ääreen ja asia olisi selvinnyt. Nyt jotkut väistämättä jäävät luuloon, että minulla vain taas viiraa päästä.

Varsin hyvä merkki kuitenkin on, että monilta Ärriltä nenät on myyty jo loppuun. Pieni lisäerä neniä on kioskeille kuitenkin tulossa vielä tänään. Nenä maksaa 1,5 euroa ja sen tuotto (n. 40 prosenttia) menee Nenäpäivä-keräykseen. Krääsäähän nenäkin viime kädessä on, mutta periaatteessa hyvääntarkoitukseen. Ja kertakäyttöinenhän se ei ole, pääsen toivottavasti tästä eteenpäin muistuttamaan ihmisiä asiasta kerran vuodessa nenäni kanssa!

Tämä on varsin mukava tapa hassutella ja samalla auttaa :)

Eli nenäkästä päivää vaan kaikille!

Lisätietoja Nenäpäivästä:
www.nenapaiva.fi

Monday, October 15, 2007

Tänään on blogiteemapäivä, Blog Action Day

Viime viikolla joka tuutista tuli energian säästämisestä. Suurinta osaa noista säästövinkeistä olen toki noudattanut aikaisemminkin, mutta ihan hyvä välillä muistuttaa asiasta. Energiansäästöviikko ei ole turha.

Olin ajatellut kirjoittaa blogin energiansäästöviikon ajatuksistani. Sitten satuin huomaamaan, että tänään vietetään ensimmäistä blogiteemapäivää (Blog Action Day), ja aiheena on ympäristö. Tämähän sattui hyvin: päätin siis omistaa tämän energiansäästöviikkoblogini teemapäivän ympäristöblogikseni. Kun saan tämän kirjoitettua, käyn rekisteröimässä sen blogipäivän sivuille http://www.blogactionday.org/.

Energiansäästöviikon innoittamana aion tästä eteenpäin ostaa vanhojen lamppujen tilalle energiansäästölamppuja. Aikaisemmin ollaan melkein muutettu paikasta toiseen niin vauhdilla, ettei ole pahemmin tarvinnut lamppuja vaihdella. Tarkkailin myös normaalia enemmän vedenkäyttöäni ja sammuttelin erityisellä huolella turhat valot pois.

Toisaalta suurimman osan aikaa muulloinkin kyllä toimin mahdollisimman energiaa säästävästi. Eli homma ei mene niin, että energiaa säästetään vain viikon verran vuodessa. Tuo viikko lehti- ja telkkarijuttuineen kuitenkin sai jälleen ajattelemaan, että voisiko säästää vielä jossakin.

Kierrätän aktiivisesti, palautan kaiken mahdollisen, en käytä lattialämmitystä koskaan turhaan, en jätä laitteita päälle tai varaustilaan. Lämmitystä emme käytä liikoja, tässä vaiheessa vuotta patterit ovat vielä kokonaan pois päältä. En asu suihkussakaan. Ehkä voisin vaikka ajaa autolla säästäväisemmin. Siis en juuri vähempää, mutta varmaankin hieman taloudellisemmin :) Ja sauna odottaa joskus hetken, ennen kuin sinne ehdimme. Senkin suhteen voisi olla tarkempi.
Keittiön kylmälaitteet ovat melko vanhat, mutta kun seuraavia ostetaan, panostetaan energiatehokkaisiin.

Blogiteemapäivä on kiva idea. Aktiivista blogiteemapäivää kaikille!